Jäsenhuone|TyöhuoneSeurakalenteri

Toimintakertomus 2007

POHJOIS-POHJANMAAN HIIHTO RY.

 

TOIMINTAKERTOMUS v.2007

1.11.2006 – 31.10.2007

 

 

YLEISTÄ

 

Pohjois-Pohjanmaan hiihto kuuluu Suomen Hiihtoliiton alaiseen piiritoimintaan ja on yksi yhdeksästätoista maastohiihtopiiristä.  Vuoden 2007 maastohiihdon seuraluokittelun pisteiden perusteella sekä harrasteliikunnassa Pohjois-Pohjanmaan piiri oli maan paras, kilpaurheilun osalta sijalla 2. ja  nuorisoliikunnan osalta piirin sija oli neljäs.  Seuraluokittelussa piirin alueelta valioluokkaan ylsi kaksi hiihtoseuraa; KEV sijalla 1. ja OHS sijalla 4.  Sadan joukkoon piirin alueelta pääsi  edellä mainittujen seurojen lisäksi Haapaveden Urheilijat, Oulaisten Huima, Iin Urheilijat, Laitasaaren Veto ja Taivalkosken Metsä-Veikot 85.

 

Piirin alueella seuratoiminnan kehittäminen on lähtenyt suunnitellusti käyntiin, jota toteutetaan budjetin puitteissa.  PoPli vetäytyi alkuperäisestä suunnitelmasta olla hankkeessa mukana. 

 

Vähäluminen talvi vaikeutti myös toimintaa harrastehiihdon osalta, mutta siitä huolimatta piirin alueella oli tarjolla runsasta toimintaa.

 

KILPAILUTOIMINTA

 

Piirin alueelle haettiin kaudelle 2006-2007  21 lupaa kansallisiin kilpailuihin ja 22 lupaa piirikunnallisiin kilpailuihin.  Monia kilpailuja jouduttiin kuitenkin perumaan olosuhteiden vuoksi, samoin hiihtotyyliä kilpailujen järjestäjät vaihtoivat useissa kilpailuissa.  Kilpailutoiminnan ja -tulosten osalta ei päästy piirin alueella asetettuihin tavoitteisiin.  Maakuntaviesti hiihdettiin Rokualla. PM- kilpailut hiihdettin kaksi-päiväisenä kilpailuna Taivalkoskella, jonne osallistui yhteensä 230 kilpailijaa.  HS-aluekilpailut hiihdettiin Muhoksella. HS-loppukilpailuista tuli piirin alueelle kaksi pronssimitalia.  Mainittakoon myös marraskuun lopussa järjestettävät Maailman Cupin avauskisat Rukalla, jossa piirin alueen seuroista Kuusamon Eräveikoilla on suuri panostus.  Piiri järjesti Iissä myös IV-V-VI-luokkalaisten viestin, jossa oli mukana 14 joukkuetta (6 hiihtäjää/joukkue).  Haapavedellä järjestettiin piirin eteläisen alueen koululaisten maakuntaviesti, jossa oli mukana 34 joukkuetta.

 

KOKOUKSET

 

Johtokunnalla oli kuluneella kaudella 4 kokousta.  Piirin kevätparlamentti pidettiin 10.5.2007 Oulussa, johon osallistui 23 henkilöä.   Piirin vuosikokous pidettiin 15.12.200 Oulussa, johon osallistui 12 henkilöä. 

 

 

 

HALLINTO

 

Pohjois-Pohjanmaan Hiihto Ry:n johtokunta:

Puheenjohtaja                             Veikko Anttonen

Talousvastaava                            Esko Takkinen

Nuoriso/koulutusvastaava/

hiihdon kehittäjä                          Pertti Törmi

Kilpailuvastaava                          Risto Pekkala

Sihteeri                                        Elina Smart

Harrastehiihto                              Heikki Kukkonen

                                                     Sauli Pitkänen

 

SHL:n liittovaltuusto                   Veikko Anttonen

Varajäsen                                     Risto Pekkala

 

VALMENTAJAT

 

Veikko Anttonen              Leirivalmentaja

Pertti Törmi                      HS-ryhmän vastuuvalmentaja

Marjo Liikanen, Juho Heikkinen ja Elina Smart HS -ryhmän ohjaajina.

Piirivalmentajan paikka avoin

 

VALMENNUSTOIMINTA

 

Piirin valmennustoiminnassa on mukana ns. I-ja II-ryhmät sekä HS-ryhmä.  I-ja II-ryhmissä on ollut mukana yhteensä 25 urheilijaa.  Leiritykset ovat toteutuneet I-ja II-ryhmille suunnitelmien mukaisesti.  HS-ryhmään on valittu 18 urheilijaa, ja omakustanteisena 12 urheilijaa.  Leirityksiin on osallistunut 17 urheilijaa.

 

- 25-28.5.2006 Rokua   Peruskunto I analyysi kaudelta 05-06 ja suunnittelu 06-07

                                      I-ja II-ryhmä.

- 23.28.7.2006 Jämi      Lajileiri, I-ja II-ryhmä.

- 04-10.9.2006 Syöte/Ylitornio

                                      Peruskunto II, I-ja II-ryhmä.

- 08-18.10.2006 Ramsau

                                      Lajileiri, I-ryhmä.

 

Hopeasomparyhmän leiritykset ovat toteutuneet seuraavasti:

-         6.-8.8.2007      Rokua

-         28.-30.9.2007  Syöte 

-         lumileiri  Rokua tai Kuusamo Joulukuu

 

Ryhmäjako valmennusryhmissä:

I-ryhmä:

Jukka Pekkala, Jukka-Pekka Mäntylä, Juha Morko, Jari Poikela, Marko Maaninka, Valerin Rodokhlebov, Maria Halonen, Terhi Ylisiurua, Merja Runtti.

 

II-ryhmä:

Ruut Sariola, Marjo Liikanen, Milla Lotvonen, Riikka Turtinen, Marja Kääriä, Heli Jauhiainen, Jonna Kelja, Juuso Jussila, Heikki Palosaari, Lasse Paakkonen.

Heikki Palosaari ja Lasse Paakkonen osallistuivat myös I-ryhmän mukana Ramsaun leirille lokakuussa 2006.

 

HS-ryhmä:

 Jenni Still, Anni Karelehto, Sanna Martikkala, Essi Lotvonen, Alisa Pyrrö, Susanna Saapunki, Eeva-Kaisa Loukusa, Linda Härkönen, Juhana Kukkonen, Joonas Sarkkinen, Topías Tyni, Veli-Matti Salonpää, Santeri Paloniemi, Joonas Jussila, Joona Männistö, Harri Korva,

 

Omakustanteisena HS-ryhmässä mukana:

 Iina Lauren, Anna-Mari Parkkila, Katja Korpela, Tiia Rantala, Tanja Ylisiurua, Janne Martikainen, Valtteri Rantonen, Susanna Siekkinen, Joonas Keskiaho, Matti Saapunki.

 

TALOUS

 

Piirin kuluneen kauden budjetti on ollut n. 24 000€, ja piirissä on toimittu budjetin sallimissa rajoissa.  Suurimmat tulot piirille ovat tulleet maakuntaviestin tavara-arpajaisista sekä kilpailukalenterin mainosmyynnistä.

 

KOULUTUSTOIMINTA

 

Piirin alueella on järjestetty I-tason ohjaaja-ja valmentajakoulutusta. II-tason uusi syksyllä 2007 suunniteltu valmentajakoulutus jouduttiin perumaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Kuluneella kaudella piirin alueella koulutettiin erittäin vilkkaasti .  II –tasokoulutus  3 –osa 26.-28.1.2007  10 hlö.  I- taso ohjaajakoulutus  Virpiniemi 24.-25.3.2007   13 hlö.  I – taso ohjaajakoulutus Kuusamo 14.4.2007 15 hlö. I-taso ohjaajakoulutus Kuusamo 13.10.2007  15 hlö.   OpeSki  Kuusamo 31.1.2007  14 hlö. OpeSki  Oulu 14.2.2007  17 hlö. OpeSki 15.2.2007  Keminmaa  16 hlö.